11.9.2014

Miten voi rikkoa mitään sellaista, mitä ei olemassa ole enää pitkään aikaan ollutkaan





Kuvat ovat rakeisia, pahoittelen. 

Tiistaina mulla oli toinen kerta alkeisratsastuskurssia ja saatiin hoidettaviksi omat hevoset. Mä sain Nasu -nimisen Suomenhevosen. Hoidettiin ihan normaalisti, harjattiin ja laitettiin varusteet valmiiksi. Nasu tykkää vaan tehdä jekkuja, eikä meinannut millään antaa laittaa kuolaimia suuhun -nosti pään aina ylös ja sain muutaman kerran sen päästä osuman kypärään -onneksi sellainen oli päässä. 
Ohjaaja tuli auttamaan ja laittoi kuolaimet, vaikkei hänkään meinannut saada niitä laitettua. 
Ärsyttävintä oli se, kun yritti puhdistaa kavioita. Nasu on oikea varsinainen liimakavio, joka ei varmasti suostu nostamaan kaviota ihan helposti, vaikka kuinka yrittäisi. 
Etukaviot sujui hyvin, mutta takakaviot olivat hankalat. Ensinnäkin Nasu nosteli jalkoja koko ajan kun hätisteli kärpäsiä kauemmas. Toinen ongelma on paino. Siis takajalka painaa ihan hirveesti. Risteytysponin jalkojen painon vielä jotenkin kesti, mutta suokin jalkaa en meinannut jaksaa nostaa ollenkaan. 
Eikä tilannetta ollenkaan auttanut se, että Nasu "vangitsi" minut karsinan seinää vasten kun yritin mennä puhdistamaan takakaviota. Saman se teki myös seinän puolesta kylkeä harjatessa. 

Saatuani Nasun lähtövalmiiksi, piti odottaa, että muut hevoset pääsevät tallista pois, että välimatka pysyy turvallisen isona. Nasu päätti sitten ottaa ja pölliä päitset katsinan ovesta ja kulkea ne suussa tallissa hetken aikaa, kunnes sitten luovutti ne ohjaajalle. Nasu ei vaan oikeen tykänny siitä kun talutin sitä, koska se koko ajan käänsi päänsä eri suuntaan ja oli niin kuin olisi ollut vapaa. Lisäksi se astui muutaman kerran jalkani päälle, mutta onneksi ei koko 500 kilon painollaan, vaan ihan hellästi. 

Laitettiin hevoset keskelle kenttää hienoon riviin ja noustiin yksi kerrallaan selkään. Hävettää myöntää, että pelkäsin pienenä hevosen selässä oloa ihan hirveästi, mutta nyt se ei kyllä ollenkaan pelottanut. Kun opeteltiin ohjaamaan hevosta ihan ilman taluttajaa, niin se osoittautuikin yllättävän vaikeaksi - mutta ei niin vaikeaksi, millaisena olen sitä pitänyt. Oikealle päin kääntäminen onnistui hyvin heti, kun tajusin tekniikan, mutta vasemmalle en oppinut tunnin aikana kääntymään. 

Meillä oli siis kaikkea mahdollisimman yksinkertaista, ensin kävellytettiin hevosia pitkillä ohjilla, eli käytännössä annettiin sen liikkua lähes vapaasti, kaarteissa vaan huolehdittiin, ettei osuta toisiinsa muiden ratsukoiden kanssa. Törmäsin Nasun kanssa aitaan, kun en hallinnut sitä vasemmalle kääntymistä. Piti pitää huoli, ettei ratsasta toisen "päälle", eli yritä mennä liian läheltä/samasta kohdasta mistä toinen ratsukko. Eikä hevosta saanut ohjata toisen hevosen takamukseen, olisi voinut käydä huonosti. 

Kävellytyksen jälkeen harjoiteltiin ohjaamista ja kuljettiin kenttää ympäri ja tehtiin aina välillä pysähdyksiä. 

Mutta se siitä ratsastustunnista. En kerro siitä nyt sen enempää. 

Mulla siis tuntu tiistaina jo koulussa hieman sairaalta olo, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Mulla oli aamusta asti aika kova kurkkukipu ja sitten tietotekniikan tunnilla mulla tuli välillä semmosia ihme vilunväristyksiä, vaikka mulla oli huppari ja hupparitakki päällä sisällä. En kuitenkaan sanonu opelle mitään, kun en ajatellut olevani sairas. 
Illalla ratsastustunnin jälkeen nousi kuume ja se oli hetken aikaa sen 38,5, mutta se meni pois alle tunnissa. En menny kuitenkaan keskiviikkona kouluun, kun mulla oli ollu sitä kuumetta. Olishan mulla ollu ruotsin viikko sitten ollut sanakoe, mutta olin sitten terveen päivän pois. 

Äitin kanssa käytiin kirpputorilla siinä joskus kahdentoista aikaan ja ostettiin vähän kaikkea. Mutta matikan opettaja oli kaupassa, vaikka se ei ees asu tällä paikkakunnalla. Ihmetteli varmaan, miksen ollut sen tunnilla jos kerran olin siellä kaupassa, mutta ihmetelköön, Wilmassa on viesti kaikille opettajille. 
Keskiviikkona olis ollu myös joku ihme tappomopo -esitys,jota en tietenkään nähnyt, kun en ollut koulussa. Onneksi keskiviikko on hypäripäivä, niin ei niin hirveesti ollut aineita mistä olisi jäänyt jo yhden päivän ajalta jälkeen, Haettiin veli koulusta ja mentiin takaisin kirpputorille, käytiin samalla myös molempien mummojen luona. 

Tänään en oo hommaillu mitään ihmeellistä, mutta osaatteko te sanoa, miten/missä se Canonin kameroiden mukana tuleva editointiohjelma on? en oo löytänyt sitä mistään.

Osaako joku auttaa hevosen ohjaamisessa? Tiedän, että se tehdään sen puoleisella ohjalla, minne on kääntymässä, ja vastakkaisen puoleisella pohkeella, mutta teen sen jotenkin väärin. Kiitti jos voitte auttaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät mieltäni ja niitä on aina kiva lukea! en kuitenkaan halua negatiivisia kommentteja ja sen takia poistankin ne heti kun satun ne huomaamaan. Kommentoikaa!