
Olin Tampereella 4.-7.7. Kyseinen reissu oli nuokkareiden järjestämä ja mukaan lähti noin 30 henkilöä. Ensimmäinen päivä kului lähinnä matkusteluun. Ajettiin ensimmäiseksi Virroille, koska meillä oli siellä ohjelmaa. Meidät oltiin jaettu kahteen ryhmään joista toinen meni ajamaan resiinalla ja toinen yläköysiradalle. Minä, veli ja äiti kuuluttiin jälkimmäiseen ryhmään, eli menimme yläköysiradalle. Resiina oli koettu jo 2 kertaa aiemmin, joten päätettiin valita joku erilainen tällä kertaa. My day ei sisällä videota yläköysiradasta, koska sinne ei saanut ottaa mukaan mitään ylimääräistä.
Köysirata oli 6-8m korkea ja uskalsin vain liukua vaijeria pitkin alas, kun melkein kaikki muut tekivät koko radan. Korkeanpaikankammoni iskee vain hyvin harvoin, mutta tuolla se näköjään iski. Yläköysiradan jälkeen mentiin leirikeskukseen, rauhotuttiin, saunottiin ja nukuttiin. Kyseinen leirikeskus oli aika huono, koska se on entinen sotilassairaala ja nykyään seurakunnan käytössä. Legendan mukaan 10. huoneessa olisi murhattu nuori nainen ja sen haamu kummittelee kyseisessä paikassa. Minä en kyllä tuntenut mitään, mutta äiti sanoi kuulleensa askelia keskellä yötä.
Uusi objektiivi ei ehtinyt tulla reissuun, joten valitettavasti saatte tyytyä huonoon laatuun, pahoittelen.
My day -videosta näettekin kaiken olleellisen, joten en kirjoita pidempää tekstiä tällä kertaa. Tänään tai huomenna tulee video 2. päivästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät mieltäni ja niitä on aina kiva lukea! en kuitenkaan halua negatiivisia kommentteja ja sen takia poistankin ne heti kun satun ne huomaamaan. Kommentoikaa!