23.6.2016

UUDEN RADIO-OHJATTAVAN TESTAUSTA

Sain uuden radio-ohjattavan auton. Ette ehkä tienneet, mutta minulla on ollut aika pienestä asti monenlaisia infrapuna -ja radio-ohjattavia kulkuneuvoja, esimerkiksi autoja ja useita helikoptereita. Minulla on ollut n. 8 vuotta radio-ohjattava ralliauto ja sain eilen tilaajalahjana maasto-/temppuauton joka kykenee ylittämään esteitä ym. Kuvasin videolle hieman ajamista kyseisellä autolla. Kiinnitin kameran auton konepellille. Pahoittelen videon pomppimista ja huonoa kuvanlaatua.
Asiasta kukkaruukkuun, olin tänään 91 -vuotiaan isotätini hautajaisissa. Tilaisuus oli todella kaunis, jos hautajaisia voi kauniiksi sanoa. Tunnelma oli hieno. Arkuksi oli valittu kaunis puinen arkku. Isotätini oli sotaveteraani. Hän oli lottana sodassa. Hän kuoli äitinsä kuolinpäivänä ja veljenpoikansa syntymäpäivänä. Vaikea elää ilman häntä. Koskaan hänen eläessään en ajatellut hänen olevan hyvin tärkeä ihminen minulle, mutta nyt kun hän ei enää ole täällä, olen huomannut, kuinka tärkeä ihminen hän minulle oikeasti oli. Hautajaisissa oli mukana useita kymmeniä sukumme jäseniä sekä isotätini ystävä ja hoitaja. En kuitenkaan halua jakaa tänne blogiin yhtään enempää tietoa hautajaisista, koska mielestäni tiedot kyseisestä juhlasta kuuluvat vain minulle ja suvulleni. 
Seuraava postaus tulee parin viikon päästä. Tulee 3 päivän my day Virroilta ja särkänniemestä. Virrat on paikkakunta Etelä-Suomessa, noin 100km päässä Tampereelta. Olen käynyt Virroilla kerran aikaisemminkin ja Tampereella olen käynyt 8 kertaa. Sain vasta muutama päivä sitten tietää, että näsinneulassa on myös toinenkin näköalatasanne, ulkoilmatasanne. 3 kertaa näsinneulassa käyneenä ihmettelen tietämättömyyttäni. Saan myös todennäköisesti uuden objektiivin reissuun niin ei tarvitse rikkinäistä mukaan ottaa. Hautajaiskuvat ja -videot jouduin rikkinäisellä ottamaan, ei voi mitään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät mieltäni ja niitä on aina kiva lukea! en kuitenkaan halua negatiivisia kommentteja ja sen takia poistankin ne heti kun satun ne huomaamaan. Kommentoikaa!