Mihin viimeinen luukku jäi? Miksei sitä tullut?

POSTAUKSEN KUVA GOOGLESTA! *postausta muokattu 14.6.2015 klo 1.13.

Minulla on siihen erittäin hyvä syy, ja ajattelin kertoa sen nyt teille sanaakaan tiivistämättä. Jos lukeminen ei kiinnosta, niin sitten tämä postaus ei ole sinua varten.Jouluaaton aattona minulla alkoi jo tulemaan pieniä oireita, kuten vilunväristyksiä ja väsymystä, mutta siihen ei kiinnitetty sen kummempaa huomiota, kun sen ajateltiin olevan vain alkavaa flunssaa. Menin sitten nukkumaan äidin mielestä melko aikaisin, vaikka mielestäni kello oli jo yli kaksitoista reippaasti.
Jouluaattoyönä sitten hoksasin jossakin viiden aikaan, ettn voi hengittää ollenkaan ja kuulin, kuinka hengitykseni oli vinkuvaa. Menin sanomaan äidille joka käski hengittää rauhallisesti pallean kautta. Noh, auttoihan se hetken, mutta muutaman tunnin päästä sama toistui ja silloin oikeasti tuntui, ettei ilma kierrä ollenkaan. Paleli niin paljon, että menin tulikuumaan suihkuun, taisi olla kuumimmillaan lämpötila silloin - se auttoi, kunnes vesi loppui ja taas paleli. Menin sitten takaisin nukkumaan.
Aamulla, kun muut olivat heränneet, niin en jaksanutkaan nousta enää sängystä, vaan yritn huudella peiton alta, mutta puhe alkoi muuttua epäselväksi. ¨Äiti toi minulle riisipuuroa, mutta en voinut syödä sitä kuin pari lusikallista.
Tuon jälkeen tapahtuneesta en muista muuta kuin, että minut raahattiin autoon ja sitten oltiin hetkessä terveyskeskuksessa, jossa mitattiin verensokeriarvot, 29.9. Ambulanssi soitettiin ja minut nostettiin kyytiin, äiti tuli myös mukaan. Puhuin kuulemma ihan sekavia, olin mm. kysynyt, että oliko äiti ottanut sen vesikannun mukaan ja muistiko se ottaa sen riisipuuron mukaan`? :D. Sitten muistan vain pätkiä, kun valot piti sammuttaa kun silmiin sattui, pyysin villatakkia vaikka minulla oli jo avaruuslakana ja pari muuta peittoa. Ruumiinlämpöni laski 31.9 asteeseen ja seuraava muistikuva on se, kun herään teho-osastolla siihen, kun minulle pistetään kanyyliä oikeaan käteen. Muistan kysyneeni, että olenko minä pahasti kipeä, mutta muuta en oikein. En osaa sanoa, olinko ihan tajuttomana, mutta ainakin rajamailla, enemmän tajuton kuin tajuissani. Silmissä pimeni enkä kuullut paljoa mitään, puhe puuroutui koko ajan enemmän ja enemmän... oli kyse tunneista.
Seuraavana aamuna, teholla herätessäni, olo oli tosi outo, niin kuin olisi juuri herännyt kovassa krapulassa (ei ole kyllä kokemusta!) ja päässä heitti, mutta ihan hyvin pää tottui lopulta siihen, että nyt ollaan tajuissaan taas. Avasin silmät, ensimmäisenä näen kummallakin puolella miespuolisen lääkärin, toinen nuori, toinen vanhempi. Nuoremmalta saan tietää sairastuneeni tyypin 1. diabetekseen. Se oli shokki. Olen itsekin epäillyt sitä kerran, kun oireet olivat samat, mutta oli järkytys edellisen päivän kohtauksen jälkeen herätä sanoihin "sulla on diabetes". Mutta olen jo hyväksynyt asian. Ei, en ollut sekuntiakaan tajuttomana, mutta tajunnan rajamailla.

Sain diabeteksessa pahimman mahdollisen. Sain happomyrkytyksen. Jos minua ei olisi illalla viety sairaalaan, olisin lääkäreiden mukaan nukkunut yön aikana pois. Tällä hetkellä kaikki on hyvin. Jatkuvaa insuliiniannoksen hakemistahan tämä on, mutta käännös on parempaan päin. Vastaavanlaista kohtausta ei enää pääse sattumaan, kun saan insuliinikynän käyttöön. Annostukseni on tällä hetkellä aamuisin pitk.kest.insuliini + ateriainsuliinit aterioilla + illalla pitk.kest.insuliini +  Määrä saattaa kuulostaa suurelta, mutta tuollainen se on ainakin nyt aluksi. Voi olla, ettei noita korjaavia (ateria) insuliineja tarvitse ottaa niin usein.
Täällä ei paljoa nukuta. Hoitaja käy kahden tunnin välein mittaamassa verensokerin ja jos se on liian alhainen ----> niin sitten hörppy maitoa ja jos se on liian korkea niin sitten pistetään insuliinia. ei koskaan yöllä.
Tuleehan tämä sairastuminen muuttamaan elämän kokonaan, ainakin ruokailujen osalta, mutta ei pidä luulla, ettei diabeetikko saisi syödä herkkuja ollenkaan. Diabeetikko saa syödä aivan samanlaista ruokaa kuin muutkin, kunhan vain laskee hiilihydraatit ja ottaa insuliinit. Annostus on nyt ainakin helppo, koska yksi desi on noin 100g ja insuliinia pistän yhden viivan 10 grammalle hiilihydraattia.
En ole itse vielä kokeillut pistää insuliinia, mutta verensokerin olen ottanut muutaman kerran. Insuliinipistos ei satu ollenkaan, mutta vasemmalle puolelle se tuntuu enemmän kuin oikealle.

Vointi on nyt hyvä ja kohta menen kuuntelemaan lääkäriä. Sitten minulla käy täällä vielä psykologi, ettei kohtauksesta jää mitään kauhukuvia, ravintoterapeutti ja sitten vielä vanhemmille opetetaan erikseen kynän käyttö. Mulla on hyvä ominaisuus tuossa kynässä. Jos ei muista, onko pistänyt, niin kynässä on keskusmuisti joka ilmoittaa insuliiniannoksen ja ajan edellisestä pistoksesta. Joudun luultavasti olemaan uuden vuodenkin täällä. Kaksi vuoden parasta juhlaa - joulu ja uusi vuosi - ja molemmat sairaalassa. No, parempi sekin kuin ruumisarkussa.
Mutta, onneksi kävi hyvin, hyvät joulut !