27.4.2014

Saavutus nimeltä jumalanpalveluksessa käynti

Panostan tämän blogin teksteihin nyt viikonlopun ja ensi viikolla pidettävän pidennetyn viikonlopun aikana, jotta saisin tästä blogista mahdollisimman mielenkiintoisen.  Mainittakoon heti, että mulla kävi aivan älyttömän hyvä tuuri, koska voitin tämän blogin arvonnan!

Tässä on suunnittelemani työ jonka siis voitin arvonnasta. Sain luvan kuvan kopiointiin ja se on kopioitu yllä olevasta linkistä. 

Minulla on aina ollut se ongelma, että koulussa iskee aivan hirveä postausinto ja teksti on tuoreena mielessä, mutta kun koneelle pääsen, niin se on pakko päästä kirjoittamaan nopeasti ja sitten se onkin suoraan sanottuna aivan surkeaa luettavaa. Yritän panostaa tähän blogiin vaikka siinä menisi kuinka kauan, haluan enemmän lukijoita kuin vain nuo viisi. Totta kai olen noista viidestäkin tyytyväinen, mutta enemmästä olisin vielä enemmän tyytyväinen. Ensi viikko on aika kiva, koska on vaan kolme päivää koulua ja keskiviikkona on wappuwimpaus jonne aion laittaa kaupasta ostamani pienen hatun ja ensi viikolla on vappu,  johon ei ole sen kummempia suunnitelmia. Mitä teillä on suunnitteilla tälle pidennetylle viikonlopulle?
Vaikka vihaankin aikaisia aamuherätyksiä, tänään heräsin sisäisen kellon avulla jo puoli seitsemältä enkä ole sen jälkeen silmiäni ummistanut. Ihan turhaan en onneksi kuitenkaan aikaisin noussut, koska ennen kymmentä piti kiiruhtaa seurakuntatalolle keräämään kolehtia avustustehtävänä.( ja pappi sanoi uskontunnustuksen väärin!)Hän sanoi, että " Minä uskon Jumalaan, isää, kaikki valtiaaseen, meidän herraamme. Vaikka se menee, että " Minä uskon Jumalaan, isään, kaikki valtiaaseen, taivaan ja maan luojaan. Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, meidän herraamme.  Koska oli sotaveteraanien muistojuhla, olin ainoa nuori siellä, mutta sehän onkin tarkoitettu veteraaneille. He ovat niitä, jotka sotivat maamme puolesta, jotta saisimme olla itsenäisiä. Vaikkei sitä ehkä uskoisikaan, siitä tulee tänä vuonna kuluneeksi 97 vuotta kun Suomi itsenäistyi. Ilman sitä saattaisimme joutua lukemaan tai jopa puhumaan Ruotsin lisäksi myös Venäjää. 
Oli pakko kopioida tämä runo, koska siinä on mielestäni todella ihanat sanat. Se löytyy täältä

He taistelivat ylivoimaa vastaan
on jäljellä muutama ainoastaan, 
unohtaa emme sitä koskaan saa
on heidän ansiostaan tämä maa. 

Juhlapäivä on tarkoitettu Teille
Suomen puolesta taistelleille, 
moni ei rintamalta palannutkaan
eikä kukaan valita vammojaan. 

Kunnia kuuluu veteraaneille 
aidoille, oikeille sankareille, 
kiittää emme tarpeeksi voi
kun maammelaulu tänäänkin soi. 

Presidentinlinnassa tanssitaan
toivottavasti teitä arvostetaan, 
paljon ei Teille yhteiskunta tuhlaa
vain harva laillanne henkensä uhraa. 

KIITOKSET KUULUVAT KAIKILLE, MAAMME ITSENÄISYYDEN PUOLUSTAJILLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät mieltäni ja niitä on aina kiva lukea! en kuitenkaan halua negatiivisia kommentteja ja sen takia poistankin ne heti kun satun ne huomaamaan. Kommentoikaa!