27.3.2014

Mielipidepostaus: Kiusaaminen

Minun oli tarkoitus mennä lukemaan huomiseen englannin kokeeseen, mutta mitäs minä teenkään? istun koneen äärellä kirjoittamassa mielipidepostausta kiusaamisesta, en pelkästään koulukiusaamisesta, vaan ihan yleisesti kaikenlaisesta kiusaamisesta. Kiusaaminen on läpikulutettu aihe mielipidepostauksissa, mutta siitä asiasta ei voi koskaan saarnata liikaa.Mielestäni kiusaaminen on ehdottomasti väärin, kenen mielestä muka ei olisi? Kenelläkään ihmisellä ei ole riittävän vakavia syitä aikaa kiusaamaan toista vain tämän erilaisuuden takia. Miten ihmeessä ihmiset muka voidaan jakaa kahteen eri ryhmään, ns. "normaaleihin" ja ns. "epänormaaleihin" joista jälkimmäiset ovat sitten niitä erilaisia ihmisiä. Yleisin kiusaamisen syy on se, että kiusattu on erilainen kuin muut eikä välttämättä kulje massan mukana. Se, että joku on homo, lesbo, hetero, laiha, lihava, kalju tai pinkkihiuksinen EI OIKEUTA KIUSAAMISEEN!!!Kuka on voinut joskus kauan kauan sitten olla niin julma ihminen, että on keksinyt kiusaamisen? se, joka on ensimmäisen kerran koko maailmassa haukkunut joitain ja lyönyt päin näköä heti haukkumisen päätteeksi? Kiusaaminen on jo sananakin niin kylmä aihe, että se saa välittömästi ajatukset pois mukavuusasteikolta. Meillä kaikilla olisi paljon parempi elämä, jos kiusaamista ei olisi koskaan edes keksittykään. 
Se, että jollakin on erilainen paita tai ruman väriset kengät, ei oikeuta ketään kiusaamaan!. Kiusaajilla ei ole muuta elämää kuin haukkua ja pilkata muita ja kuitenkin loppujen lopuksi juurikin ne kiusaajat ovat niitä kaikista nynnyimpiä. Omakohtaisia kokemuksia minulla on ala-asteelta, ihan ensimmäisiltä luokilta. Minulla oli yksi sellainen kiusaaja, joka muka "vahingossa" töni ja kaatoi minut aina uuden, edellisiltana ostetun sateenvarjon päälle.Kun ekaa kertaa toin uuden sateenvarjon kouluun, kummasti se silloinen kiusaaja juuri silloin muka horjahtaa sillälailla, että kaadun tuliterän sateenvarjon päälle. Ja sama toistui muutaman kerran, en ole kuitenkaan sen jälkeen kokenut kiusaamista ja se kiusaaminen kesti vain yhden kouluviikon. Mutta kuitenkin, osaan sanoa ja kertoa kokemuksia siitä, miten inhottavaa ja väärää toisen ihmisen kiusaaminen ja pilkkaaminen vain erilaisuuden takia onkaan. 

Joka ikinen kiusaamisen eri muoto on otettava yhtä vakavasti. Kiusaamista kun on olemassa niin montaa eri muotoa, kuten esimerkiksi sanallinen haukkuminen, fyysinen väkivalta ja pelkät kiusaavat katseet voivat aiheuttaa kiusaajalle pelon, vihan ja kauhun sekaiset tunteet jotka säilyvät mielen kaukaisimmissa syövereissä muistissa jopa sinne elämän loppuun asti. Olipa kiusaaminen mitä muotoa tahansa, jättää se silti jälkeensä aina niin pahat haavat, ettei niitä voida millään lääkkeilä eikä voiteilla parantaa. Jos joku ihminen on sellainen, mistä et tykkää, pidä se asia omana tietonasi eikä tarvitse tulla haukkumaan tai kiusaamaan päin naamaa sitä ihmistä. Monet tuomitsevat toisen ihmisen vain sen takia, että he ovat kuulleet kyseisestä ihmisestä negatiivisia juoruja  jotka ovat matkan varrella muuttuneet ja jotkut haukkuvat ulkonäön perusteella. Hei haloo ihmiset, jokainen ihminen on juuri sen kokoinen, näköinen ja pukeutuu sen mukaisesti kuin itse haluaa eikä muilla tarvitse tulla siitä kiusaamaan. Jos minä vaikka tulisin sinun kotiin ja sanoisin, että " Hyi vittu mikä läski, sulla on niin rumat kengätkin" niin oon melko varma, ettet sinäkään pidä kiusaamista ollenkaan mukavana asiana. Jos joku haluaa olla homo, niin se saa halutessaan olla homo ja jos joku haluaa pukeutua kiusaajan mielestä rumiin vaatteisiin, niin hän saa pukeutua, eikä kenelläkään ole oikeutta puuttua toisen asioihin, ainakaan jos siitä pitää mainita kiusaamisen merkissä. 

Kukaan ei ole täydellinen ja olen myös törmännyt kiusaamiseen ihan täällä blogin puolellakin, mutta myös nyt ylä-asteellakin, pari entistä koulukaveriani ( eri luokassa nykyään ) puhuivat minusta pahaa selkäni takana, mutta en kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota ja se on ainakin toistaiseksi loppunut. Kovin moni ei välttämättä tiedä tai halua tietää, mihin kiusaaminen, oli se nyt henkistä tai fyysistä, lyömistä tai haukkumista, voi pahimmillaan johtaa. Jokainen on varmasti lukenut uutisen siitä 15 vuotiaasta Elisasta joka teki itsemurhan lääkkein nimenomaan koulukiusaamisen takia. Kiusaajat, ajatelkaa kiusaamista omalle kohdallenne ja sen seurauksia, ennen kuin itse tulette kiusaamaan tai haukkumaan jotain. Mielestäni kiusaaminen on typerintä ja nolointa mitä ikinä onkaan olemassa, kiusaajan kannalta siis. Ja kiusatun kannalta tuloksena voi olla ahdistusta, pelkoa, kauhua, poissaoloja, masennusta ja pahimmassa tapauksessa Elisan kohtalo. 

Katsoin pari viikkoa sitten yhden ohjelman, missä tutkitaan kaikkia murhia ja ruumiita. Siinä löydettiin koulun pihalla olevasta puusta hirttäytynyt poika ja syyksi paljastui pitkään jatkunut koulukiusaaminen. Poika, joka oli hirttäytynyt, oli suurinpiirtein 12 -vuotias. Ajatelkaa, noin nuori poika lopetti elämänsä kiusaamisen takia, hän ei edes kertonut siitä kenellekään. Joten, jos teitä kiusataan tai jotain teidän kaveria kiusataan, kertokaa siitä heti jollekin niin se voidaan saada loppumaan ennen kuin se äityy niin pahaksi ettei sitä saada loppumaan edes poliisien avulla. 
Tässä nyt tämä minun mielipiteeni kiusaamisesta ja koulukiusaamisesta, saa laittaa kommenttia. 

4 kommenttia:

  1. ompa sinua kiusattu pahasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta onneksi sitä ei enää toivottavasti ole tai se ainakin on vähentynyt.

      Poista
  2. Mite sulla menee nyt sen sun kiisaajas kanssa??

    VastaaPoista
  3. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    VastaaPoista

Kommentit piristävät mieltäni ja niitä on aina kiva lukea! en kuitenkaan halua negatiivisia kommentteja ja sen takia poistankin ne heti kun satun ne huomaamaan. Kommentoikaa!