Nämä oli oikeasti yllättävän vaikea kirjoittaa.. muutamaa kirjainta en ees tienny :D
Elämäni aakkoset
A loitus. On se kaikkein vaikein, pitäisi tietää mistä päästä alottaa, mutta minä en koskaan osaa sitä päättää ja koko ajan viivyttelen ja viivyttelen kunnes se on pakko aloittaa. Myöhemmin aina mietin mikä siinä aloittamisessa oli niin vaikeaa :D
B loggaaminen. Piirtämisen ja kirjoittamisen ohella yksi tärkeimmistä harrastuksistani elämässä. Bloggaaminen on mielestäni aikalailla samanlaista kuin pitkäaikaiselle kirjekaverille kirjoittaminen, niissä on kuitenkin enemmän yhteistä kuin voisi luulla. Bloggaamisessa kirjoitetaan postauksia kaikille, mutta kirjeenvaihdossa vain sille tietylle k-kamulle. Mutta että ei poikettais aiheesta kauheasti, mennään itse asiaan. Kiinnostuin bloggaamisesta oikeastaan ihan ensiksi lukemalla muiden blogeja ja olen tätä blogia pitänyt pian vuoden, minulla on kylläkin aiempaakin kokemusta bloggaamisesta, mutta ei siitä sen enempää.
C heek. On ihan jees, sillä on muutama ihan hyvä biisikin, se on mun top 10 listassa viidentenä. Siinä on hyviä ja huonoja puolia, kuuntelen joskus sen musiikkia, mutta mielelläni jotain muuta. En kuitenkaan sano Cheekiä huonoksi, se on enemmän hyvä kuin huono :-D
D eutsch. Opiskelen koulussa Saksankieltä, otin sen valinnaisena koska minua kiinnostaa eri maiden kulttuurit ja kielet- ja saksankielestä on hyötyä monessa tilanteessa, saksankielisiä valtioita on kymmeniä. Ainakin meidän laskujen mukaan saksantunnilla :D
E lokuvat. Rakastan elokuvien katsomista, varsinkin jos kyseessä on jokin todella koskettava tragedia, kuten esimerkiksi Romeo ja Julia :) mutta kyllä kauhuelokuvatkin kuuluvat parhaimmistoon - ja muumit.
F acebook. Facebookissa on oikeasti _ihan_kaikki, joten tarvitseeko tätä sen enempää selitellä? mukavaa pelata Candy chrush sagaa ja olla jumissa tasolla 50..
G oogle. Emmäätiiä x)
H arrastukset. Minulla on ihan esikouluajoilta asti ollut säännöllisesti jokin harrastus. Ensimmäinen harrastus mitä harrastin kolmisen vuotta taisi olla suunnistus. Ja tällä hetkellä harrastan lähinnä kirjoittamista, piirtämistä, bloggaamista ja aloitan myös japaninkielen alkeiskurssin kymmenes päivä, maanantaina.
I ltakaakao. Ilman iltakahvia tai - kaakaota en pysty nukkumaan D: se on oikeasti ihan todistettu! tai ei aina tarvita kaakaota, kunhan kokista tai nuudelia löytyy, mutta kaakao on se paras :D
J oulu. Paras juhla vuodessa, onneksi se kuitenkin on vain kerran vuodessa, saattaisi pian alkaa tuntua vähän tylsältä :)
K ännykkä. Mää kuolisin jos multa vietäisiin kännykkä pois ;o. Oikeesti, se on minulle todella tärkeä tavara, varsinkin kun siinä on hyviä, koukuttavia pelejä. En tiiä miten eläisin jos joku pöllis multa puhelimen - ei sillä etteikö niin voisi joskus käydä, toivottavasti ei!
L ukeminen. En ole oikein koskaan tykännyt lukemisesta, mutta se riippuu ihan kirjasta. Esim, kouluesitelmään tarkoitettu kirja oli ihan mukavaa luettavaa ja se "hupeni" nopeasti. Aku Ankat on ihan parhaita kera muutaman piilovitsin.
M usiikki. Vaikka en kuuntelekaan kamalasti musiikkia, on se silti lähellä sydäntäni. Pidän erityisesti Kyaryn, Suvi Teräsniskan ja Erinin musiikista, mutta melkein mikä vaan käy.
N uoruus. Välillä haluaisin olla vanhempi ja monesti haluaisin kokea ne kaikki lapsuuden ihanat muistot ja tapahtumat, jotka ovat nyt vain muistoja. En tiedä sitten onko nuoruus pahin vai paras vaihe, välillä se on pahin ja välillä paras.
O nnellisuus. On ihanaa olla onnellinen, varsinkin niillä hetkillä kun tuntuu, ettei mikään mene niin kuin pitäisi ja kaikki on huonosti ja elämä pilalla.
P artyyyyyyyyyyyyyyyy potenssiin miljoona. Rakastan juhlimista, mitä paremmat herkut, sen paremmat juhlat :D no ei oikeasti, vaan se tunnelma! <3
Q ???
R etkeily ja reissaaminen. Ihan parasta puuhaa, varsinkin hyvien kamujen kanssa johonkin semmoiseen paikkaan missä ei ole ennen käynyt :)
S yöminen. Syöminen on ihan parasta ja sitä teen ihan koko ajan. Äitini mielestä syön liikaa :D tai siis ruokahalu lisääntynyt muutamien viikkojen aikana _todella_paljon, mutta ei sitä minusta huomaa :C Mitä parempaa ruokaa, sen parempaa syöminen on :DD
T elttailu. Kesällä telttailu on jotain aivan parasta, talvella telttailua en ole vielä kokeillut, eikä se telttakaan kyllä mikään talviystävällinen ole, joku joka ei kestä vettä :DD
U lkoilu. Kesällä luonnon keskellä ja talvella kinoksien ja hankien keskellä ulkoilu ja joskus pienimuotoinen patikointi ovat parhaita puuhia mitä tiedän. Mutta kesällä ei aina jaksa koska sääsket ja talvella ei aina jaksa koska pakkaset. Talvi is the best ja kesä ist (<-- huomaa saksaa :D ) best :D
V alokuvaus. Ehkä kaikista rakkain harrastukseni. Innoistuin valokuvauksesta ihan yhtäkkiä, ensin ei kiinnostanut pätkääkään mutta yhtäkkiä kiiinnosti iha hirveesti ja halusin omaa järkkäriä ---> sain pokkarin. Muutaman vuoden kuluttua halusin järkkäriä taas ---> sain olymbuksen digikameran. Innostun koko ajan enemmän ja enemmän :DDDDD
W ???
Xoxo. Penny Girl-kerho on ihan paras kerho! <3
Y stävyys. Minulla on aika monta hyvää kaveria joiden kanssa vietän aikaa niin koulussa, kuin vapaa - ajallakin. Joskus kuvittelen mimmosta olisi olla KOKONAAN ilman kavereita, onhan yksinolo kivaa mutta..
Z eppelin. Suosikkikauppakeskus <3
Å bo. Ruotsinkielinen vastine Turulle. Turussa olen käynyt kerran, kutosen luokkaretlkellä joskus vuonna kirves ja kanto.
Ä iti. Se joka minut(kin) on synnyttänyt tähän maailmaan..
Ö ylätti. Muuta ei tarvi kertoo :DD
Lopetan nyt tähän koska enkun verbikoe sanat lukematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät mieltäni ja niitä on aina kiva lukea! en kuitenkaan halua negatiivisia kommentteja ja sen takia poistankin ne heti kun satun ne huomaamaan. Kommentoikaa!